Jo matka Tampereen lentokentälle toi ensimmäisen yllätyksen. Pysähdyin kahville ja tankkaamaan autoa Jämsän Shellille. Yllätys oli se, että tankilla oli palvelu! Nuori mies tuli kysymään paljonko haluan bensiiniä ja onko minulla sen verran aikaa että hän tarkastaa öljyn ja ikkunanpesunesteen määrän!
Uskomatonta palvelua nykypäivänä, kun kaikessa siirrytään itsepalveluun.
Lentokentällä kaikki sujui rutiinilla, turvaportti piippasi niin kuin aina, vaikka kuorin yltäni niin kellon kuin korutkin!
Odotushallissa huomiota kiinnitti iphonien määrä: jokaisella nuorella tuntui sellainen olevan. Kahdella kolmesta oli myös ipad, erityisesti ikäkkäillä matkustajilla.
------
Roomassa oli kuuma, läkähdyttävän kuuma. Hotelli sijaitsi Ciampinon kylässä Rooman ulkopuolella, 12 euron taksimatkan päässä lentokentästä.
Hotelli Exel on viihtyisä hotelli, jonka aamiaisella pärjää koko päivän.
Hotellilta piti kävellä pieni matka päätien vartta bussipysäkille. Ensimmäisenä päivänä ostin baarista päivän bussilipun, koska muita ei ollut myytävänä. Matkustin siin bussilla metroasemalle, josta ostin kolmen päivän lipun, joka kävi niin linja-autoon kuin metroonkin. Matkustaa sai niin paljon kuin halusi. Lippu maksoi 17 euroa.
Metrolla siis vaan keskustaan. Rooman metro on selkeä. Linjoja on vain kaksi, A kiertää kaupungin keskustan ja B kulkee poikittain keskustan laidalta toiselle.
Huomionarvoista on se, että keskustassa kaikki tärkeät nähtävyydet ovat kävelymatkan eetäisyydellä toisistaan.
Ensimmäisenä päivänä jäin pois metrosta Republican asemalla. Lähdin kävelemään suoraan isompaa katua ja hups, olin aukiolla jossa on valtava Vittorio Emmanuelin muistomerkki. Muistomerkin katolla olevat hevosvaunut näkyvät eri puolille kaupunkia.
Jo patsaiden tai hevosvaunujen tekeminen ihmetyttää, mutta miten kummassa ne on saatu monumentin katolle?
Ihan tavan kujia kävellessä piti katsella kohti taivasta, sillä talojen katonrajat on koristeltuja. Niskat oli niksahtaa kun niitä tuijotti.
Pantheon on keskellä .pienten kujien risteystä. Se tulee kohdalle ihan yllättäen.
Tuntui käsittämättömältä seistä temppelissä, joka on ollut paikallaan satoja vuosia. Miten se on säästynyt sotien pommituksilta? Tosin ulkoseinissä on reikiä, joita voi kuvitella pommien sirpaleiden tekemiksi.
Muistomerkit sijaitsevat aukioilla, piazzoilla. Jokainen aukio oli täynnä poliiseja ja carabinieerejä. En ollut ikinä voinut kuvitellakaan, että maailmassa voi olla niin paljon poliiseja. Tosin heillä ei tuntunut olevan mitään tekemistä, sillä turistijoukot vain velloivat paikasta toiseen rauhallisesti.
Muutaman kulman takana on Trevin suihkulähde jonka patsaiden koko on henkeäsalpaava.
Olin juuri ennen matkaa lukenut Michelangelon elämästä. Kirjan mukaan taiteilija vain aina "halusi palan marmoria".
No, marmoria Roomassa on. Patsaiden lukumäärä on aivan käsittämätön.
Trevin suihkulähteellä osui silmään turistin perikuva, suorastaan karikatyyri: nuorehko pulleahko kaljupäinen punoittava mies supermiespaidassa valokuvaamassa patsaita!
Jotenkin hän ei sopinut miljööhön, anteeksi!
Espanjalaisilla portailla ei aamupäivällä ollut vielä ihmisiä tungokseen asti. Sen sijaan iltapäivällä ihmismassa tukki sivukujatkin.
Tungin vain läpi seisovan ihmismuurin kapeaa kujaa pitkin aukiolle. Siinä huomasin, että portaat olivat aivan täynnä ihmisiä, läpitunkemattomasti. Portaiden keskiosa oli eristetty yleisöltä ja alhaalla kakutasossa oli valtavien valonheittimien rivi. Vogue kuvasi muotia, ja uljaat mallit astelivat portaita ylös alas.
Campio de Fiori on ehdottomasti tutustumisen arvoinen paikka: tori, jossa myydään hedelmiä, vihanneksia, mausteita ja rihkamaa. Myyntikojuja on paljon ja mausteiden ja hedelmien tuoksun tuntee pakokaasujen läpi.
Ostin pussillisen tuoreita viikunoita, luumuja ja persikoita lounaaksi.
Luumut olivat vähän eri kokoa kuin meillä Suomessa. Kilo maksoi neljä euroa, kolme luumua kolme euroa, niin olivat painavia.
Torilta oli suora tie Colocceumille. Matka kulki Arco di Titon kautta, raunioiden, joista näkee millaista joskus kauan sitten on ollut. Pylväitä, kaaria - se pitää itse nähdä.
Aivan käsittämätöntä.
Matkan varrella oli katutyö. Kauhakuormaaja kaivoi maata keskellä katua, ja maasta nousi pylväiden palasia. Niitä siitä vaan lastattiin kuorma-autoon!
Colosseumin aukio hehkui helteestä. Aamulla kello 9 lämpömittari näytti 27 astetta. Mitä lienee ollut aukiolla iltapäivällä. Koskaan aikaisemmin ei kämmenselkäni ole valunut hikeä.
Onneksi euron vesipulloja myytiin kaikkialla. Ja hedelmiä.
Ainoa jalkinemalli Rooman ikiaikaisilla mukulakivikaduilla on varvassandaalit tai lenkkarit. Paikallisetkaan eivät korkeissä koroissa kulkeneet. Ja kun niskat nurin katseli talojen kattoja, oli askeleen oltava varma, sillä ihmismassa liikkui koko ajan.
Kahdella kolmesta kadulla kulkijalla oli kädessään kartta. Tai ipad jossa navigaattori.
Ipadilla he ottivat valokuviakin, ihan vierestä seurasin- upean näköistä kun koko ruudulla oli kuvattava kohde. (terveisiä Joulupukille).
Kuten mainitsin, hotellin aamiaisella pärjäsi koko päivän. Maanantai-perjantaivälillä söin vain kahdesti. Hedelmiä lukuun ottamatta. Kessan söin pitsan ja oluen (8e) ja kerran tonnikalasalaatin ja lasin viiniä (11e).
Mitä lähempänä nähtävyyttä söi tai joi, sitä kalliimpaa se oli.
Kolme kertaa nautin lasin valkoviiniä ja ison kahvin ja hinnat olivat 8e, 11e ja 12e. Mutta hienointa oli valita kahvila nähtävyyden piazzan reunalta ja vain istua ja katsella ohikulkijoita.
Aivan Vittorio Emmanuelin vastapäätä olevan kahvilan (viini ja kahvi 12e) vasemmalla puolella oli kadun varressa mainoslippuja Toy Factory. Liikkeen turvaportti tietenkin hälytti kun menin sisään. Puhelin, sanoivat.
No, kaupassa myytiin pehmolelujen kuoria. Siis aivat valtavan suloisia pehmoeläimiä ilman täytettä. Kuoret olivat noin 40cm pitkiä. Liikkeessä oli kone joka puhalsi leluun täytteen.
Myyjä selitti, että lapsi saa itse päättää millä "täyttää" pehmolelun: rakkaudella, helluudellä, ystävyydellä... Sitten lapsi itse täyttää lelun.
Liikkeessä myytiin myäs kaikki lelun tarvitsemat vaatteet, alusvaatteista lähtien. Pukuja oli myös kaikkia ammatteja varten, niin poliiseja kuin sukeltajiakin varten. Aivan ihana ajatus!
Käynti Vatikaanissa vaati ihan oman päivänsä. Se olikin koko matkani kohokohta. Olen aina toivonut näkeväni Sikstuksen kappelin kattomaalauksen, ja siitä erityisesti ihmisen luomisen.
Ensin kävin katsomassa Pietarin kirkon. Uskomatonta, täysin käsittämätöntä.
Hengästyttävästä tunteesta huolimatta tuli mieleen, että mitä tuon kaiken rakentaminen on aikanaan tullut maksamaan? Mistä se on pois?
Ymmärrän että paavin palatsin ja pääkirkon on oltava hieno ja vertaansa vailla, mutta jollakin tavalla kaikki oli ulkokultaista. Tuskin Jumala kaikkea sitä kultaa kaipaa.
Onneksi sentään hienous ja upeus on tavan kansan nähtävänä.
Opastukset eivät Roomassa ole ihan kovin hyvin hoidettu. Pieniä viittoja oli siellä täällä ja sai olla todella tarkkana ne huomatakseen. Minunkin piti laittaa Taralle tekstiviesti kysyäkseni, mihin suuntaan lähteä että löytää Sikstuksen kappelin sisäänkäynnin.
Muurin vartta vasempaan Pietarin kirkon aukiolta ja sieltä se tulee.
Taas mentiin piipaten turvaportista! Toisessa kerroksessa myytiin 15 euron sisäänpääsylippuja ja sitten alkoi kävely läpi kultaisten ja marmoristen museoiden.
Käytäviä ei voinut vauhdilla kulkea, sillä katsottavaa oli niin huikeasti kummankin puolen käytäviä. Ja taas piti pysähtyä katsomaan kattomaalauksiakin.
Olen varmaan vähän tylsä, kun pakosta mielessäni yritin kuvitella, millaisia rakennelmia on pitänyt pystyttää, että kattoon pääsi maalaamaan tai kiinnittämään ruusukkeita.
Sydän hakkasi haljetakseen jännityksestä mitä lähemmäs Sikstuksen kappelia tulin. Tiesin, että itse kappeli on pieni, mutta oli se kuitenkin suurempi kuin mitä kuvittelin.
Henki melkein pysähtyi kun ihmismassan joukossa saavuin kappeliin.Jo ajatus, että astuin sisään samasta ovesta josta Michelangelokin kulki, tuntui mielettömältä.
Ja katto oli odotuksen arvoinen. Sitä ei voi kuvailla, se on itse nähtävä.
Kuinka kuvat on voitu maalata niin, että mittasuhteet ovat oikeat? Ja mikä huikea tekniikka, jolla Michelangelo on saanut muutamat kuvat näyttämään kolmiulotteisilta patsailta!
En osaa sanoa kuinka kauan olin kappelissa. Aika kauan kuitenkin. Kuvittelin Michelangelon samaan tilaan työskentelemään. Kuinka paavin apulaiset kävivät tarkastamassa työn edistymistä ja kuinka paavi itse kävi kerran katsomassa valmista työtä.
Ei voinut muuta kuin tunnustaa että vilkaana pitämäni mielikuvitus oli hyvin vajavainen maalausten suuruuden edessä.
-------------
Via del Corso on Rooman huippukallis ostoskatu. Sen varrella ovat lähes kaikki maailman johtavien muotitalojen liikkeet, ne satasella sisään -kaupat. Huomion kiinnitti se, että liikkeissä ei ollut rekkikaupalla tavaraa - vain kolmen, neljän mallinuken yllä asukokonaisuus!
Ei, en käynyt liikkeissä, mutta niiden ovet olivat yleensä lasia ja kadulta näki sisään.
Jos ikkunasomistuksista voi syksyn ja talven muotia lukea, se tulee olemaan karvainen: suuria turkissomisteita, turkisliivejä, säärystimiä, turkista jopa laukuissa. Väreinä ovat ruskean ja beigen sävyt.
Suksun kengät ovat monivärisiä, talven saappaat sen sijaan vaaleat.
Yläosa on muhkea, housut kireät ja saappaat leveäsuiset.
Mielenkiintoista oli se, että yhdelläkään naisella Roomassa en nähnyt rakennekynsiä. Jokaisella naisella oli hyvin kauniisti hoidetut kynnet, mutta aidot.
Kuvittelin, että tulenpunaiset varpaankynteni olisivat olleet muodikkaat mutta erehdyin. Koska kaikki kaupungissa kulkivat varvassandaaleissa tai avokärkisissä avokkaissa huomasin, että kynsilakkaväri on tumma luumu. Kaikilla. Jokaikisellä. Iästä riippumatta.
Kynsiä oli hyvä tarkkailla metrossa. Maisemia ei voinut katsella, ja jossain sitä piti silmiään pitää.
Metro eroaa meikäläisestä metrosta siinä, että penkit ovat kylkiä pitkin, ei poikittain vastakkain niin kuin meillä.
Näin seisomatilaa on hurjasti paljon enemmän ja se tarkoittaa enemmän ihmisiä sisään.
Metro olikin aina tupaten täynnä.
Hämmentävää oli se, että kun minä istuin, edessäni seisova mies oli juuri vetoketjun korkeudella. Usein hän vielä piti molemmilla käsillään kiinni kattotangosta!
Kieltämättä patsaat saivat aivan uutta taustaa...
---------------
Roomaa kutsutaan ikuiseksi kaupungiksi. Se on helppo ymmärtää, sillä se on ihmisen käsityskyvyn ikäinen. Kuitenkin se on modeerni kaikessa historiassaan.
Monessa mielessä kaikki näkemäni on täysin käsittämätöntä. Tuntuu siltä, että se vaatii aikaa sulatella ja suhteuttaa.
Kuinka tahansa, kiitos kaikille, jotka osallistuitte yllätykseen!
