Edesmennyt isäni oli kova piippumies. Hän oli aikanan osallistunut jopa piipunpolttokisoihin ihan palkinnoille asti.
Nyt eläessään hän olisi jo 99 vuotias, joten aikana, jolloin hän tupakoinnin aloitti ei vielä vaaroista puhuttu. Se tapahtui jo ennen sitä, kun Malboro huulessa oli miehen mitta.
Isälläni paloi piippu tai pikkusikari tuon tuostakin, erityisesti silloin kun hän katseli televisiota. Ja sitä hän katsoi aina.
Aivan tv:n ja tv-tuolin vieressä, ikkunalaudalla oli kahden undulaatin, Rikan ja Roskan häkki. Minä en koskaan oppinut, kunmi plo kumpa ja kumpi kampi. Mutta toisesta tipistä aika jätti jo aikaisemmin: se karkasi häkistä ja joutui mäyräkoiran suuhun. Vain pari pyrstösultaa ja huuliaan nuoleva koira oli keittiössä.
No, toinen lintu eli huomattavan pitkään. Jopa isäni poistui suurempien piippujen ja tuoreempien tupakoiden tarhaan lintua aikaisemmin.
Tyttäreni ja vävyni siirsivät lintuhäkin omaan kotiinsa, edelleen ikkunalle, takkahuoneeseen.
Jonkin ajan kuluttua aloimme ihmetellä, miksi lintu istuu orrellaan jä tärisee kuin mainoksen duracel-pupu? Se tärisi ja tärisi ja kopsahti häkin lattialle! Sieltä se nousi itseään ravistellen ja höyheniä sukien uudestaan orrella - ja kotvan kuluttua alkoi taas täristä.
Tätä kesti pari viikkoa. Sitten se loppui.
Ihan kamalaa, tajusimme, että linnulla oli vieroitusoireita!
Elettyään vuosia piipunsavupilvessä ja jouduttuaan äkkiseltään siitä pois, se sai ihan selvät vieroitusoireet.
Onneksi lintu eli vielä pari vuotta iloisesti laulellen aina siihen saakka kunnes putosi orreltaan viimeisen kerran.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti