karhunkierros

Marjamehusta tuli mieleen viime kesä. Olin talonvahtina  ystävättäreni maatalossa. Ruokin kanat, kissat, hevosen, fasaanit, sorsat... pari kertaa päivässä. Yksi koirakin oli kotona tarhassa. Minulla oli mukanani kaksi koiraa, jotka olivat ensimmäistä kertaa oikeasti maalla.

Kanatarhasta oli kaksi kukkoa vapaana pihalla. Ne odottelivat pääsyä pataan, mutta molemmat kohtasivat tiensä pään koirieni hyökättyä niiden kimppuun.

Toisen koirat tappoivat, toiselta piti minun iskeä pää poikki rautalapiolla ettei se jää kitumaan.

Aika karmea kokemus kaupunkilaiselle!

Laitoin tietenkin tapahtumasta heti viestiä isäntäperheelle. Onneksi kukkojen kuolema ei haitannut!

Kukot kuolivat eri päivinä. Ensimmäisen hautasin kompostiin, mutta toinen jäi pihaan ja tarkoitus oli haudata se aamusella.

Oli ilta syyspuolella kesää ja yö pimeni. Noin kello 23 aikaan oli jo sysipimeää. Valosaastetta maatalon ympärillä ollut. Vain liiketunnistinvalo syttyi silloin tälläin toisella puolen pihaa kun kissa tai jänis kulki aitan vierustaa.

Olin ajatellut jättää oman pystykorvajäljitelmäni ulos yöksi. Olihan lämmin, lähes hehkuva yö, Ulkona aitauksessa oli hevonen, talon koira tarhassansa.

Toisen koiran ajattelin ottaa sisään ja meninkin hakemaan sitä. Samalla huomasin taivaanrannassa loimotusta.

Ukkonen!

Pystykorva säikähti kerran pentuna ilotulitusta ja on siitä lähtien pelännyt kaikkia kovia ja äkkimäisiä ääniä – erityisesti ukkosta.

Olisi varmaan viisasta ottaa sekin sisään.

Kutsuin koiria kotiin pimeästä. Vähän ihmettelin miksi omani sekä talon koira haukkuivat niin oudossti, haukun ja ujelluksen ja ulinan sekaista meteliä.

Sain kuitenkin lopulta koirat sisälle ja olin juuri sulkemassa ovea kun valtava karjaisu isku kylkeeni.

Ääni oli niin voimakas että se säärkyi korvassa ja tunsin, miten äänestä tuleva paineaalto nosti minut ilmaan ja paiskasi selälleni portaiden vieressä olevaan kukkapenkkiin.

Kesti hetken ennen kuin selvisin aamutakin vyöstä, kukkavarsista ja säikähdyksestä ja sain itseni yläs. Oli kierrettävä portaille ja noustava portaat ovelle. Tuskin koskaan olen liikkunut niin nopeasti, vaikka aikaa tuntui kuluvan todella pitkään.

Tietenkään äänen suunnassa ei ollut pihavaloja. Vaikka yritin ikkunan läpi taskulampulla kuinka valaista, en nähnyt kiiluvia silmiä.

Arvasin, että karhu on seissyt aivat saunan nurkalla.

Sydän hakkasi haljetakseen tunnin, millään ei tahtonut uni tulla. Koirat kiertelivät levottomana alakerrassa.

Seuraavana päivänä selvisi, että juuri siltä suunnalta josta ääni oli kuulunut oli hevosen aitauksen sähköaita poikki.

Kuulin myös paikallisten puhuvat, ”että sillä suunnalla liikkuu se karhu pentunsa kanssa!”

Olisiko kahrhu tullut tavoittelemaan pihalla lojuvaa kuollutta kukkoa? Makupalaksi pennulleen!

Aamulla tutkin aiheuttamaani tuhoa kukkapenkissä, heti sen jälkeen kun olin kaivanut kukonraadon syvälle kompostiin.

Huomasin, että kukkapenkki oli tehnyt tuhojaan myös minulle – kukkien seassa oli muutama kissan ruokakuppina toiminut muovirasia joiden päälle olin mätkähtänyt. Toisessa kyljessäni oli muhkeat mustelmat todisteena siitä, etten todellakaan ollut nähnyt unta.

Yksi todisten karhun vierailusta oli se, että pystykorva seikkaili saunan suunnalla ja tuli takaisin selkä mustana. Se oli ilmiselvästi kierinyt kasassa. Sen turkki oli ihan kakassa ja mustikankuorissa!

Olen 20 vuotta joka syksy kierrellyt paikallisia sienimetsiä näkemättä yhtään karhua. Tuoreita ja vielä viileässä aamuilmassa höyryäviä ulostekasoja olen pari kertaa nähnyt. Mutta elävää otso-kontiota en.

Enkä nähnyt nytkään. Ehkä se pelästyi minua yhtä paljon kuin minä sen ääntä.

Jyuuri sillä hetkellä kokemus ei naurattanut. Meni jonkin aikaa ennen kuin pystyin ajattelemaan tapahtunutta ilman sydämen välilyöntejä.

Toisaalta olin kovin tyytyväinen että olin talolla yksin. Ilmalentoni kukkapenkkiin oli varmaan aikamoinen näky.

Oli pakko kysyä isäntäväeltä, ettei heillä vaan ole pihalla tallentava videovalvonta!