surun sija

Pelasimme Aliasta. Jos et tunne peliä, kilauta kaverille tai googlaa.
Vävykkeeni minulle selitettävä sana oli sielu. Hän luonnehti sen sanomalla immateriaalinen joka asuu päässä. Siis sielu. Tiesin ja saimme pisteen.
Immateriaalinen? Tietenkin niin. Se jopa tieteellisesti todennettu grammamäärä. No siitä elämästä päässä jokainen voi olla omaa mieltään.

Olin mukana hautaamassa hyvän ystäväni äitiä. Tilaisuus oli raskas, surullinen, en voinut auttaa.
Minulle arkussa ei ollut mitään, sillä hän oli jokaisen lähimmäisen vierellä, sydämessä ja muistoissa. "Vain tomumaja".

Me sanomme sureville, että otamme osaa heidän suruunsa. Ei siihen voi ottaa osaa, se on henkilökohtainen. Me voimme olla mukana ajatuksissamme, mutta emme voi ottaa osaa suruun, emme voi kantaa mitään omaisten puolesta.

Suru sinänsä on vaikeaa. Tietyllä tavalla se on itsekästä, anteeksi! Se on itsekästä kosksa me suremme sitä mitä olemme itse menettäneet.
Tietenkin joissakin tilanteissa itsekäs suru on paikallaan.

Mutta jos läheisemme sairastaa pitkään, emmehän voi toivoa hänen viipyvän luonamme vielä ja vielä?

Luterilainen kasvatus opettaa meille elämän kunnioittamista. Mutta entä kun rakkaamme on sairas ja kärsii eikä lääketiede pysty häntä auttamaan?
Meille on opetettu, ettei saa rukoilla kenenkään kuolemaa.
Mutta jos rakas on sairas, et  voi myöskään rukoilla lisää aikaa eli toisen jatkuvan kärsimisen puolesta! Vaikka kuinka tietäisit että kuolema olisi vapautus.

Minä olin isäni, mieheni ja vanhan sukulaistätini vierellä kun he lähtivät. Sanoin heille jokaiselle,: mene, päästä irti.

Se ei kuitenkaan vähentänyt suruani. Itkin itseäni! Itkin omaa menetystäni, sitä kaikkea mikä päättyi ja mistä jouduin luopumaan.

Ystäväni äidin hautajaisissa sanoin läheisille että ei arkussa ole ketään, äiti on vierelläsi, sydämessäsi. Tuskin se helpotti, mutta halusin sanoa.
Sielu on aina läsnä, ainakin haluan uskoa niin.

Onko sielun koti siis sydän vai pää? Minun pääni ja heidän sydämensä. Immateriaa, niinpä niin. Entä asuuko suru sydämessä vai päässä? Sydän särkyy kun ajattelet vainajaa?

Aika tekee tehtäväänsä surussa. Suru ei koskaan häviä mutta sen kanssa oppii elämään.